Kouluruoka jää liian usein syömättä tai sitä on liian vähän

Viime aikoina on ollut surullista seurata keskustelua Vantaan kouluruuan tasosta. Tutkitusti napostelukulttuurin rantautuminen nuorten keskuuteen huonontaa aikuisiän terveyttä. Tämän elämäntavan en soisi rantautuvan Suomeen.

Koronakeväänä etätöissä olen päässyt havainnoimaan tarkemmin meidän perheen nuorten ruokailurytmiä ja laatua. Huomasin myös, kuinka iso arjen apu kouluruokailu on, kun huolehdin kasvavien nuorten säännöllisen ruokailurytmin säilyttämisestä omien palaverien ja nuorten koulutuntien lomassa. Arvostukseni tätä 70 -vuotista toimintaa kohtaan on aina ollut korkea ja nyt se on todella korkea. Teini-ikäinen tyttäremme siirtyi syksyllä lukioon ja huomasin, että laadukkaan ja maistuvan ruoan saaminen päivällä helpotti harrastuksissa jaksamista ja kotitehtävien tekemistä koulun jälkeen. 

Kouluruoka ja sen syöminen on myös perheiden talouteen vaikuttava asia. Tunnettu tosiasia on, että Vantaalla kouluruoka on osa monen perheen lapsen ja nuoren varmaa ravitsemusta. Silloin ei lapsen tai nuoren arkea paljon lämmitä se, jos ruoka on ennättänyt loppua ennen oman luokka-asteen ruokailuvuoroa. Pohdin myös ruokailua urheilevan nuoren kannalta: emme voi kasvattaa tulevaisuuden emmipeltosia, jos huippu-urheilijoiden säntillisestä arjesta jää lounasruokailu pois ruuan loppumisen vuoksi.

Kouluruokailuun osallistuu ruoka-alan ammattilaisia, oppilaita, opettajia, kotitalousopettajia, rehtoreita ja ravintolapäälliköitä. Voitaisiinko tämä kaikki osaaminen laittaa yhteen ja perustaa Vantaalle esimerkiksi kouluruokailun alueelliset asiakastoimikunnat? Näihin toimikuntiin voitaisiin tuoda mukaan tukkukauppojen reseptiikkaosaaminen ja parviälyn voimin kehittää kouluruokaa sellaiseksi, että kouluruoka maistuu ja sitä on riittävästi. Voisiko nämä toimikunnat kääntää Vantaan kouluruokailuajattelun yksioikoisesta kustannusnäkökulmasta myös laatunäkökulmaan?

Ylhäällä